Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Alle viikon kuluttua 21. tammikuuta esiteltävä EX60 on keskikoinen SUV-malli, joka on täynnä huippuluokan tekoälyavusteista tekniikkaa. Se tekee asiakkaiden elämästä helpompaa, turvallisempaa, kätevämpää ja yksinkertaisesti nautinnollisempaa.
“Uusi EX60 on täynnä ihmiskeskeistä tekniikkaa, joka parantaa kokemusta ohjauspyörän takana. Laitteiston ja ohjelmiston kattava HuginCore-järjestelmä yhdistää Volvon kehittämän tekniikan Googlen, NVIDIAn ja Qualcomm Technologiesin kaltaisten teknologiajohtajien parhaisiin palveluihin ja tekniikoihin. Hienovarainen mutta edistyksellinen kokonaisuus toimii taustalla kuljettajan tukena”, kertoo Volvon teknologiajohtaja Anders Bell.
Gemini avustaa kuljettajaa ajomatkoilla mahdollistamalla erilaisten toimintojen käyttämisen ilman käsiä. Se on yksilöllinen ja syvällisesti autoon integroitu ratkaisu, joka auttaa kuljettajaa hallitsemaan monimutkaisia tehtäviä luonnollisen vuoropuhelun kautta ilman, että kuljettajan täytyy muistaa tiettyjä komentoja. Kuljettaja voi keskittyä ajamiseen, eikä hänen tarvitse vilkuilla keskinäyttöön yhtä tiheään.
Kuljettaja voi esimerkiksi pyytää Geminiä hakemaan hotellin osoitteen sähköpostista tai tarkistamaan, mahtuuko juuri ostettu tavara EX60:n tavaratilaan, tai hän voi vaihtaa ajatuksia tulevasta ajomatkasta järjestelmän kanssa. Tällainen integraatio tekee EX60:n käytöstä luonnollista, ja se on Volvon ja Googlen lähes vuosikymmenen kestäneen yhteistyön tulosta.
EX60 sisältää viimeisimmän version Volvon HuginCore-keskusjärjestelmästä, joka on nimetty norjalaisessa mytologiassa esiintyvän linnun mukaan. Se antaa autolle kyvyn ajatella, käsitellä ja toimia. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Volvo antaa keskusjärjestelmälleen nimen. Järjestelmä sisältää Volvon kehittämän sähköarkkitehtuurin, keskustietokoneen, vyöhykeohjaimet ja ohjelmiston. EX60 on aidosti ohjelmistopohjainen auto.
HuginCore korostaa Volvon lähestymistapaa ihmiskeskeiseen teknologiaan, ja siinä yhdistyvät oma kehitystyö sekä yhteistyö teknologia-alan johtajien kanssa. HuginCore mahdollistaa Volvon autojen jatkuvan kehittymisen langattomilla päivityksillä ja vahvistaa yhtiön asemaa turvallisuuden edelläkävijänä.
Uutta prosessointitehoa
EX60-mallin tekoälyavusteiset ominaisuudet edellyttävät runsaasti tietojen käsittelytehoa. Qualcomm Technologies Inc:n uuden sukupolven Snapdragon Cockpit Platform on kehittynyt järjestelmä sirulla, ja sen ansiosta EX60:ssä on enemmän prosessointitehoa kuin yhdessäkään aikaisemmassa Volvossa.
EX60 on varustettu myös Qualcomm Technologiesin Snapdragon Auto Connectivity Platformilla, joka antaa EX60:n käyttäjille jatkuvan ja nopean yhteyden, jota he voivat hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla neljän vuoden maksuttomalla datapaketilla.
EX60:n ytimenä on tehokas NVIDIA DRIVE -alusta, joka käyttää NVIDIA DRIVE AGX Orin -järjestelmäsirun tarjoamaa huipputehoa sekä turvallisuussertifioitua DriveOS-käyttöjärjestelmää.
Runsaan prosessointitehon ansiosta EX60 tarjoaa Volvon historian reaktiivisimman käyttökokemuksen ja auttaa asiakkaita säilyttämään keskittymisen maantiessä. Saumattoman ja viiveettömän tieto- ja viihdejärjestelmän näytöt reagoivat nopeasti, kartat latautuvat välittömästi, ääniavustajat ymmärtävät matkustajia paremmin ja kaikki tuntuu yksinkertaisesti sulavalta.
Auto, joka oppii jokaisella kilometrillä
HuginCore nostaa EX60:n turvallisuuden uudelle tasolle, sillä se tarkkailee ja arvioi auton ympäristöä jatkuvasti lukuisilla antureillaan. Auto tulkitsee ympäröivää maailmaa tarkasti ja selkeästi.
Tällainen syvempi ymmärrys auttaa EX60-autoa tukemaan kuljettajaa reaaliajassa. Se auttaa ennakoimaan vaaratilanteita aikaisemmin, välttämään mahdollisia riskejä ja reagoimaan rauhallisesti ja itsevarmasti, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Se tekee jokaisesta matkasta turvallisemman ja vähemmän stressaavan ja sisältää edistyneitä kuljettajan aputoimintoja.
EX60 pystyy käsittelemään yli 250 biljoonaa toimintoa sekunnissa, minkä lisäksi se oppii uutta jokaiselta kilometriltä. Auto kerää maailmanlaajuisesti muiden Volvojen kokemuksia, kuten onnettomuustietoja ja läheltä piti -tilanteita, ja tulee vain paremmaksi ajan kuluessa.
Loistava heti ensimmäisestä päivästä alkaen ja ajan myötä entistä parempi
EX60 käyttää muiden uusien Volvojen tapaan säännöllisiä langattomia päivityksiä, joten autosta tulee vain parempi ajan kuluessa. Tämä on mahdollista Volvon Superset-teknologiapinon ansiosta, joka on älykäs ohjelmisto, jolla Volvon autot kehittyvät ajan myötä.
Kun Volvo integroi Geminin entistä syvemmälle auton järjestelmiin, saataville avautuu monia uusia mahdollisuuksia. Ajan mittaan Gemini oppii käyttämään EX60:n kameroita nähdäkseen saman kuin kuljettaja ja vastatakseen kysymyksiin ympäristöstä.
Kuten aikaisemmin on kerrottu, EX60 kulkee pidemmälle kuin yksikään aikaisempi sähköinen Volvo -malli. Sen toimintamatka voi nelivetoisena olla jopa 810 kilometriä yhdellä latauksella, mikä päihittää jopa hiljattain julkistetut uusimmat kilpailijat. EX60 voi lisätä toimintamatkaa jopa 340 kilometriä jo kymmenessä minuutissa 400 kW:n pikalaturia käytettäessä.
Volvo EX60 esitellään 21. tammikuuta 2026. Julkistustilaisuus suoratoistetaan täällä.
Lisätietoja:
- Mainittujen ominaisuuksien ja palvelujen saatavuus voi vaihdella markkinoittain.
- Google ja Gemini ovat Google LLC:n tavaramerkkejä.
- Kaikki Googlen järjestelmää käyttävät Volvo -autot päivitetään Geminillä ja Gemini Livellä tulevassa päivityksessä.
- HuginCore on Volvo Carsin tavaramerkki.
- Snapdragon on Qualcomm Incorporatedin rekisteröity tavaramerkki. Snapdragon on Qualcomm Technologies, Inc;n ja/tai sen tytäryhtiöiden tuote.
- Toimintamatkalukemat ovat alustavia ja perustuvat WLTP-testistandardeille tietyissä EX60:n testiolosuhteissa. Todellinen toimintamatka voi vaihdella akun lataustason, sään, auton varustuksen, ulkolämpötilan ja/tai akun lämpötilan, maaston, ajotavan ja auton nopeuden mukaan.